The Guardianin teknologiatoimitus arvioi hiljattain, että tekoäly tulee muuttamaan jopa neljänneksen koko globaalista työvoimasta seuraavan vuosikymmenen aikana. Disruptio näyttää olevan täydessä vauhdissa. Alkaa olla aika luopua nostalgisista haaveista, että joku jossain teettäisi automatisoitavissa olevaa työtä ihmisillä vain siksi, että saisimme jatkaa totuttua elämäämme.
On selvää, että vapaan markkinatalouden mekanismi teettää tarvittavan työn siellä mistä sen riittävällä laatutasolla halvimmalla saa. Eri asia tietysti, jos ihmisen tekemän työn laatu on dramaattisesti parempaa. Julkisessa keskustelussa muistetaan tässä kohtaa aina korostaa, että tekoäly myös luo uusia työpaikkoja. Mutta pitääkö se paikkansa? Onko asiasta näyttöä?
MIT Technology Review’n laajan tutkimuksen mukaan tekoäly todella näyttäisi myös luovan uusia työtehtäviä, etenkin IT-alalla. Tutkimuksessa korostetaan, että tähän tekoälyn luomaan työvoimapoliittiseen myrskyyn olisi vastattava ripeästi työntekijöiden uudelleenkoulutuksella. Sellainen kuitenkin vie aikaa eikä tapahdu nappia painamalla. Siinä missä kehittyneet taloudet voivat varautua muutokseen kehittyneiden koulutusjärjestelmiensä avulla, jäävät kehittymässä olevat maat joko jalkoihin tai onnistuvat hyppäämään liikkuvaan junaan.
Esimerkiksi Intia ja Kiina kouluttavat tällä hetkellä tuhansia uusia AI-spesialisteja vuosittain, koska suuri väkimäärä ja nopea tekninen infrastruktuuri mahdollistavat sen. Euroopassa painitaan puolestaan sen ongelman kanssa, että julkiset koulutusjärjestelmät reagoivat kuin isot konttilaivat: käännökset ovat pitkiä ja hitaita. Työntekijöiden uudelleenkoulutus on täällä kyllä mahdollista, mutta vanhanaikaiset rakenteet hidastavat reagointia ja jättävät monet työntekijät epävarmuuteen.
Mutta mitä jos tekoäly ei mullista vain työmarkkinoita – mitä jos itse työn käsite muuttuu? Emmekö jo nyt ole tilanteessa, jossa tuotamme enemmän dataa, vuorovaikutusta ja merkityksiä kuin varsinaista “työtä”? Viime vuosikymmenten kehitys on jo ennen tekoälyäkin vaikuttanut työn ideaan ja arvoon.
Baudrillardin hengessä voisi sanoa, että simulaation merkitys on korostunut: työ näyttää jatkuvan, vaikka sen yhteiskunnallinen ja inhimillinen perusta on murentunut. Jos työ ei enää määritä ihmisarvoa, vaan sen tekee algoritminen näkyvyys tai mitattava tehokkuus, mitä jää jäljelle? Voisiko tekoäly edustaa uudenlaista työvoimaa, tekemistä ilman tekemisen tuntua, tuotantoa ilman alkuperäistä inhimillistä tarkoituksellisuutta? Ehkä meidän ei pitäisi enää kysyä, mitä työtä tekoäly vie, vaan millaisen maailman haluamme rakentaa, jos työ ei olekaan enää ihmisen identiteetin keskipiste.
Opettajista, hoitotyöntekijöistä tai erilaisista käsityöläisistä on jo nyt pulaa. Näissä tapauksissa taito- ja työvoimapula vain pahenee, eikä tekoäly ratkaise ongelmaa nopeasti, jos ollenkaan. Keskiluokkainen mukavuusvyöhyke kapenee hiljalleen, elleivät poliittiset päättäjät ja yhteiskunta ryhdy nykyistä nopeampiin toimiin. Robotit odottavat jo kärsivällisesti kulisseissa seuraavaa siirtoamme. Ihmisten on lopulta päätettävä, kelpaako androidi kasvattamaan lapsiamme ja huolehtimaan vanhuksistamme? Ja ellei, millä muilla keinoilla asia ratkaistaan.
Työn merkitystä ja työnjakoa on pohdittava ennakkoluulottomammin. Mitä töitä ihmisten kannattaa tehdä, ja miksi? Sietää miettiä sitäkin, millaisia älyköitä poliittisiin tehtäviin valitaan näitä aidosti syvällisiä muutoksia ratkomaan.
Samalla kun tekoäly korvaa tiettyjä työtehtäviä, se mahdollistaa myös kokonaan uudenlaisen työn tekemisen. Ei korvaamalla vanhaa, vaan tekemällä aiemmin tekemättä jääneen työn mahdolliseksi. Esimerkiksi monissa pk-yrityksissä olisi aina ollut tarvetta trendianalyyseihin, skenaariotyöhön tai sisäisen tiedon jäsentelyyn, mutta ei resursseja toteuttaa niitä ammattimaisesti. Nyt yhtäkkiä tekoäly mahdollistaa tämän ilman kallista koodausosaamista tai konsulttien tuntilaskutusta. Syntyy työtä, jota ei ennen ollut järkevää tehdä – ei siksi ettei sitä olisi tarvittu, vaan koska siihen ei ollut varaa.
Vastaavaa nähtiin aikoinaan desktop publishingin murroksessa: painoalalta katosi parissa vuodessa kokonaisia ammattilaisten ryhmiä, mutta painattaminen kokonaisuudessaan lisääntyi. Kun julkaisutoiminta tuli lähemmäs käyttäjää, se myös monipuolistui ja demokratisoitui (hyvässä ja pahassa). Tekoälyssä on paljon samaa potentiaalia: työn tekeminen voi hajautua ja laajentua tavoilla, joita emme vielä täysin ymmärrä.
Me täällä Fleuve.ai:ssa pohdimme tätä puolta tekoälystä jatkuvasti – ja ihmettelemme, miksi tämä kulma näkyy niin harvoin alan julkisessa keskustelussa. Tässä piilee kuitenkin yksi valtava muutos. Tiettyjen työtehtävien kustannustehokkuus on yhtäkkiä muuttunut radikaalisti. Kustannuspaikoissa voidaan yhtäkkiä tehdä työtä, joka ei aiemmilla työvälineillä olisi ollut mahdollista. Mihin tämä tehon lisä vaikuttaa? Mihin hyöty kerääntyy? Tuottavatko sen kerrannaisvaikutukset lisää liikevoittoa, vai kenties uusia ihmistyön mahdollisuuksia?
Kas tässä yksi esimerkki. Fleuvessa tämäkin juttu rakentui AI:n ehdottamista aineksista, ja kaikki kehitysvaiheet tehtiin AI:n ja ihmisen yhteistyössä. Mutta ihmisaivoja ja käsiä tarvitaan kerta kerralta vähemmän. Meillä se tarkoittaa aika puhtaasti sitä, että nämä blogitekstit voidaan julkaista vain siksi, että AI auttaa. 90% jäisi ilman tekoälyä kylmästi kirjoittamatta. Mutta mitä siitä sitten pohjimmiltaan seuraa?
Ja mitä tällainen muutos saisi aikaan sinun organisaatiossasi? Mitä teillä voitaisiin automatisoida? Millaisia ennen tekemättä jätettyjä työtehtäviä teillä voitaisiin tehdä siksi, että niiden hinta on huomaamatta romahtanut?
Ota yhteyttä! Funtsitaan sitä yhdessä. Ihan siis ihmisten kesken nyt alkuun.